Heikki Kovanen Tavasttähdessä
”Toisen huomiominen on kaiken toiminnan perusta”.
Heikki Kovanen 18.1.2016
Käytiin mielekiintoista keskustelua Kovanen Oy:n toimitusjohtajan kanssa. Miten Kovanen-taksifirma perustettiin ? Kenen kannattaa ryhtyä yrittäjäksi? Mitä yrittäjän tulee tehdä, jotta asiakkaita kääntyisi hänen puoleensa? Mikä ratkaisee, kun kilpailu on niin kovaa? Nämä ovat vain muutamia monista kysymyksistä, joihin H. Kovanen vastasi kuuntelijoille.
Saimme kuulla, että asiallinen palvelu, johon kuuluvat mm. asiakkaan tervehtiminen ja oven avaaminen asiakkaalle, on hyvin tärkeää. Tarkoitus on kohdella ihmistä ihmisenä – eikä pelkästään tulonlähteenä.
Kovasen mukaan muutos täytyy aloittaa ruohojuuren tasolla, jotta koko firma kukoistaisi. Näin ollen myös taksinkuljettaja on yritysmenestyksen tuottajia. Hän voi tehdä asiakkaan päivästä helpomman tai vaikeamman, ja seuraksena firman maine joko nousee tai kärsii. Ei auta toimitusjohtajan laatima parannussuunnitelma, elleivät kaikki yrityksen työntekijät ole mukana.
Puhuttiin myös teknologiatrendeistä. Kovasella kehitellään uutta teknologiaa, jotta asiakkaita voitaisiin palvella järjestyksessä. Vakioasiakkaita palvellaan ensimmäisinä, sillä se kuuluu asiaan. Tulevaisuudessa, kun puhelinjonossa on eri asiakkaita, ensimmäisenä vastataan vanhan asiakkaan puheluun. Priorisointi tekee palvelusta erinomaisen.