Seminaari Euroopan taloustilanteesta

Seminaari Euroopan taloustilanteesta

Ke 11.12.13 klo. 19.15 keskustelutilaisuus Juha Kilposen kanssa. Puhutaan Euroopan taloustilanteesta ja kriisistä sekä Euroopan talouden uusista instituutioista ja niiden merkityksestä tulevaisuuteen.

Juha Kilponen on Suomen Pankin neuvonantajana Rahapolitiikka- ja tutkimusosastolla tutkimusyksikössä. Kilponen tekee tutkimusta, joka liittyy yleisen tasapainon malleihin, optimaalisen rahapolitiikkaan ja robustiin kontrolliin, verotukseen sekä talouden kasvuun.

Juha Kilponen on suorittanut yhteiskuntatieteiden maisterin ja lisensiaatin tutkinnot Joensuun yliopistossa pääaineena kansantaloustiede. Taloustieteen tohtoriksi Kilponen on väitellyt Euroopan yliopistoinstituutista 1999. Ennen nykyistä tehtäväänsä Suomen Pankissa Juha Kilponen työskenteli ennuste- ja mallinnusyksikössä ekonomistina vuosina 2003–2005. Tätä ennen Kilponen oli ekonomistina Valtion taloudellisessa tutkimuslaitoksessa. Kilponen on ollut myös vierailevana tutkijana Cass Business Schoolissa Lontoossa vuonna 2001 sekä Suomen Pankissa vuosina 1999 ja 2003. Kilponen vieraili Euroopan keskuspankin tutkimusosastolla viiden kuukauden ajan syksyllä 2007 ja uudestaan 15 kuukauden ajan 2009–2010. Kilponen toimi Euroopan rahoitusvakausvälineen palveluksessa (Senior Economic Adviser) 2010–2011.

Tervetuloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*